Ajankohtaista
Onkilpailu Iissä 18.7.2011

Palkintojen jakoa taka-alalla Timo ja Heikki, edessä junnut seuraamassa
palkintjoen jakamista
Tulokset
Nuoret
1. Henri Pikkarainen 4 kalaa
2. Antti Pikkarainen 2 kalaa
3. Kalle Södö 2 kalaa
4. Veeti Södö ja Tuomo Pikkarainen
Aikuiset
1. Timo Tiiro 4 kalaa
2. Heikki Pitkänen 4 kalaa
3. Veijo Soini 3 kalaa
4. Esko Aali 2 kalaa
5. Saila Pikkarainen 2 kalaa
6. Aaro Pikkarainen 2 kalaa
7. Pekka Jaara 1 kala
8. Kerttu Soini ja Kati Södö
Tasatuloksessa arparatkaisi sijoituksen
Onkikisa oli jälleen molemmissa sarjoissa tasaväkinen ja tiukka.
Lasten kisassa Henri valitsi onkipaikan oikein ja talutti kaloja
kirjattavaksi tasaiseen tahtiin.
Toki kaloja saivat toisetkin ja tapahtumia riitti, mutta Henri vei
voiton suvereenisti.
Aikuisten sarjassa Veijo johti kisaa muutamaan otteeseen, mutta Timo ja
Heikki kirivät tasoihin.
Jännitystä peliin lisäsivät Esko, Saila ja Aaro, jotka näytti
tavoittavan kärkikolmikkoa.
Kalan tulo oli todella nuivaa ja välillä tuntui, että kaivostakin olisi
helpompi narauttaa kala kirjattavaksi.
Hieman ennen loppua näytti, että Timo voittaa 4:llä kalalla, mutta niin
vain kävi, että muutama minuutti ennen määräaikaa Heikki tasoitti
pelin.
Kilpailun aikana kaloja ei enää tullut, joten tuomari määräsi pienen
jatkoajan.
Jatkoaika ei tuottanut toivottua eroa Timon ja Heikin saaliiseen,
joten arpaonni ratkaisi loput.
Henri ja Timo ottivat taas ykköspaikat, eikä ollut ensimmäinen kerta,
onnea voittajille!
Näyttelysaldoa Tervolasta 2011

Pasi Nikula
kävi pääsiäisenä
23.4. Tervolassa pokkaamassa kaksoisvoiton!
Jämttikehän voitti nuori, lupaava narttu
Batucanin Rautarouva. Toiseksi
tuli näyttelyssä
kaksoisvalion arvon saavuttanut Rontti. ROP ja VSP saman
miehen koirille!
Kuvassa koirat kotioloissa "saaliinsa" kanssa.
Vuoden hirvikoira 2010 valittu

Vuoden 2010 hirvikoiraksi valittiin Marko Tanhuan omistama Repomäen
Jade.
Jade voitti 2010 SHHJ hirvimestaritar ottelun.
Vuoden nuori hirvikoira kilpailuun ei ilmoittautunut koiria.
Uusia valioita palkittiin seuraavasti:
Mva Karjalan karhukoira Ahmavaaran Tuuli om.Kari Utriainen
Kva Karjalan karhukoira Teilojan Ansa om. Annukka Tiiro
Kva Jämtlannin pystykorva Rilla om.Marko Tanhua
Kva Jämtlannin pystykorva Niskankosken Mallu om.Mika Pakanen
Sihteerin terveiset, vuoden 2010 jäsenmaksut:
Vuoden 2010 jäsenmaksut on postitettu. Jos verkkopankki ei
hyväksy laskun viitenumeroa,
kirjoita se maksun viestikenttään.
Huom. uudet perhejäsenet maksavat vain vuosimaksun.
Liittymismaksua ei tarvitse maksaa.
Epäselvissä tapauksissa voi ottaa yhteyttä
sihteeriin, ks. yhteystiedot.
Vuoden Hirvikoira 2009 ja Vuoden Nuori Hirvikoira 2009 on
valittu
Vuoden 2009 vuoden hirvikoiraksi valittiin Karjalankarhukoirauros
Koitikajan Wallu. Koiran omistaa Harri Sanaksenaho.
Vuoden 2009 vuoden nuoreksi hirvikoiraksi valittiin
Jämtlanninpystykorvauros Batucanin Pavarotti. Koiran omistaa
Matias Auniola.
Kuvat koirista: jäsenten
koiria
Usvanniityn Muska on valittu Suomen Eräkoiraksi
2009
Valinta julkistettiin toukokuun alkupuolella Erätaikamessuilla
Kuopiossa.
Koiran omistavat yhdistyksemme jäsen Marko Tanhua ja Markku
Alavahtola.
Kahdeksanvuotiaalla Muskalla on takanaan menestyksellinen ura hirven-
ja karhunhaukkujana.
Metsästysansioittensa lisäksi se on kerännyt
mainetta myös käyttökoesuorituksissa.
Hirvenhaukkukokeissa Usvanniityn Muska on haukkunut peräti 34,
VOI 1 palkintoa,
joissa saavutettujen pisteiden keskiarvo on 88.
Menestyksen huippu ajoittuu vuoteen 2007, jolloin Muska voitti rodun
hirvikuninkuuden
ja myös narttukoirien kuningatarottelun, joka oli koiralle jo
toinen.
Vuoteen 2008 mahtui myös runsaasti menestystä ja
arvokkaita saavutuksia.
Muska sijoittui toiseksi kuninkuuskilpailussa, kuningatarkisassa ja
maaottelukarsinnassa.
Kirkkaimpana kruununa tuli maaotteluvoitto.
Myös metsän kuninkaan, karhun kanssa on ollut
menestyksellisiä kohtaamisia.
Usvanniityn Muska on läpäissyt vaativan karhunhaukun
taipumiskokeeen.
Monelle metsästyskoiralle, kuten myös
metsästäjälle,
elämänsykädyttävin hetki
on karhun kaatoon päättynyt
metsästystilanne.
Muskalla tämä toteutui syksyllä 2008,
jolloin kontio kellistyi 7,5 tunnin työskentelyn
jälkeen.

Yllä: Usvanniityn Muska
Yhdistys järjesti " Kesäiltamat" 10.6.2009
Ii:ssä.
Isot kalat yllättivät onkijat kesäiltamissa
Ii:n Raasakan yläpuolella
Ilta kului rattoisasti onkien ja kaloja "heitellen" saaviin.
Lisäksi paistettiin makkaraa ja juotiin nokipannukahvia
Pekka onnistui saamaan 1.5 kg taimenen
Nuotion ääressä kalajutut veivät
ajankulun.
Aaron onkeen tarttui myös iso vonkale. Kiivaan taistelun
jälkeen kala pääsi karkuun.
" Kalaa ei ehditty punnita, vaikka useimmat karanneet kalaat
ehditään.
Kalasta ehdittiin napata valokuva, joka punnituksen jälkeen
painoi 500 grammaa.
Koska valokuva kalasta aiheutti kovasti hämminkiä
niin se jouduttiin viemään viralliseen punnitukseen.
Tämän vuoksi kuvaa ei näy vielä
kuvagalleriassa."
Jutut sikseen.
Yleisen sarjan voiton vei Timo Tiiro 10 kalalla
Nuorten sarjassa voitosta voittoon kalastava Henry vei taas voiton
Yleinen sarja
1. Timo Tiiro 10 kalaa
2. Jari Tiiro 9 kalaa
3. Veikko Finnig 7 kalaa
Nuorten sarja
1. Henry Pikkarainen 2 kalaa
2. Tuomo Pikkarainen 1 kalaa
3. Vili Ylitalo
ONKIJUOKSUKISAAN OSALLISTUJAT

Yhdistyksen Pilkki-juoksukisat pidettiin
Kuivaniemessä.
Ennätys osaanotto yllätti
järjestäjät Pilkki-juoksu kilpailussa.
Yleisessä sarjassa kilpaili 17 onkijaa. Nuorten sarjaan
osallistui 4 onkijaa.
Kilpailun jälkeen paistettiin makkaraa kalajuttujen kera.
Tarjolla oli myös "nokipannukahvia".
Kilpailun jälkeen oli saunomis mahdollisuus Merihelmen
leirintäalueen saunatiloissa.
Kilpailun voitti Pentti Tolonen 18 kalalla.
Kilpailusta valokuvia Kuvagallerian puolella.
Yleisen sarjan tulokset
1. PENTTI TOLONEN, 18 kalaa.
2. PASI NIKULA , 16 kalaa.
3. AARO PIKKARAINEN , 12 kalaa.

Nuorten sarjan voiton uusi Henri Pikkarainen

1. Henri Pikkarainen , 4 kalaa.
2. Tuomo Pikkarainen , 1 kalaa.
3. Antti Tolonen, 1 kalaa.
Vuoden Hirvikoira 2008 ja Vuoden Nuori Hirvikoira 2008 on
valittu
Karjalankarhukoiranarttu Usvanniityn Ewe on valittu vuoden
2008 Vuoden Hirvikoiraksi
Usvanniityn Ewe voitti myös vuonna 2005 , 2006 ja 2007 RAHKY:n
Vuoden Hirvikoira tittelin.
Usvanniityn Ewen omisti Harri Sanaksenaho Kuivanimestä
Koira menehtyi syksyllä 2008
Vuoden Nuori Hirvikoira
Jämtlanninpystykorva uros REMU, koiran omistaa Reima
Sipola, Iistä.
UUDET ROTUKOODIT KÄYTTÖÖN
1.1.2008
242 . Harmaa Norjanhirvikoira
305 . Itäsiperianlaikka
42 . Jämtlanninpystykorava
48 . Karjalankarhukoira
306 . Länsisiperianlaikka
903 . Valkoinen ruotsinhirvikoira
Vuoden hirvikoira ja vuoden nuori hirvikoira kilpailun
säännöt
Kilpailun säännöt
löytyvät tästä.
Ilmoittautumislomakkeen voit ladata tästä.
Rantapohjaottelu
Rantapohjaottelu on kuntien välinen joukkuekisa; joukkueessa
on 2kpl VOI-luokan ja 1 kpl AVO-luokan koiraa.Joukkueessa voi olla
kuitenkin 3 kpl VOI-luokan koiraa jolloin yhteispisteistä
vähennetään 10 pistettä.
Jokainen kunta ilmoittaa joukkueen 3 koiraa ja
järjestää ottelutoimikunnan
käyttöön myöskin kolme maastoa
oppaineen.Kuivaniemi katsotaan tässä kisassa omaksi
vanhaksi "kunnaksi". Koiran omistajan oltava siinä kunnassa
kirjoilla missä joukkueessa hänen koira kilpailee.
Rantapohja-lehti on lahjoittanut
yhteispistemäärältä parraalle
joukkueelle kiertopokaalin, mikä on kolmesta voitosta
poikki.Lisäksi kilpailun paras koira saa Matti
Myllylän lahjoittaman kiertopokaalin vuodeksi omaksi. Paras
joukkue palkitaan.
Otteluiden pitopaikat: 2008 Kuivaniemi , 2009 Yli-Ii , 2010 Kiiminki ,
2011 Ii , 2012 Haukipudas
Jäsenetuja
RAHKY:n jäsenille myönnetty
"Kultakorttialennus" Musti ja Mirri liikkeisiin Haukiputaalla ja
Oulussa.
Osto / Myynti
Yhdistyksen jäsenet voivat
jättää osto-ja myynti-ilmoituksia
koiranpennuista, tutkista, aseista, jne palstalle. Ilmoituksen voi
lähettää sähköpostiin
pitkanenh at gmail.com tai puhelimitse 040 5431893